Finnish Era |OT| Sauna, sisu ja perkele

Tacitus

Member
Oct 25, 2017
1,356
Kunnon anglo-meininkiä kyllä. Suhmuroidaan puolueen poliittisia tavoitteita valtion edun edelle ja sitku ei saada läpi niin heitetään lapaset nurkkaan.
 
Jasup

Member
Oct 25, 2017
706
Yurop
Tämä tarkoittanee, että ei ole maakuntavaaleja tulossa. Niitäkin siirrettiin aina puoli vuotta eteenpäin parin vuoden ajan.

Aika jäätävä hallituskausi kyllä monin tavoin. Oli sitä paljon peräänkuulutettua "tekemisen meininkiä", mitä nyt välillä unohtui tarkistella asioita tai pitää joistain sopimuksista kiinni.
 
Nov 13, 2017
95
Finland
Olipa tänään kiva kuulla radiosta uutiset työn ohella.

Aivan järkyttävän paska hallitus. Ja nyt tehdään itkupotku kaatuminen kun ei mennyt omasta mielestä nallekarkit tasan.

Kaikkihan sit tietää ketä äänestetään.
 
Jasup

Member
Oct 25, 2017
706
Yurop
Jaa, nyt tuo Persujen vaalimainos nostaa keskustelua. Tai siis eihän se ole vaalimainos, vaan Slunga-Poutsalon mukaan "trailerimainen minileffa". Eikä siinä panna ketään hengiltä, lyödään vain tainnoksiin Ja Jussikin pyytää äänestämään, että ei ollenkaan pyydetä hyökkäämään "kansan pettäneitä päättäjiä" vastaan. Ihan silleen mukavasti vain pyydetään olemaan eri mieltä, tosin silloin paha vihervasemmisto tulee ja leimaa rasistiksi.
 
SmartBase

Member
Dec 17, 2017
214
Voisko joku mulle vähän selittää miks tuo Trafi luovuttaa mun tietoja yrityksille? Kaikissa katsastus mainoksis jotka on ollu mulle postitettu lukee että tietolähde on Traficom.

I'm confused as to how this is acceptable since I've never consented to giving my information to these companies, especially from a government agency. It's even more annoying because the ads are addressed to me in envelopes so the whole "ei mainoksia" on my door is worthless. Just glad I'm still driving with a foreign licence after Trafi's most recent privacy fuckup.

It's probably an overreaction from me but it's still just a wee bit annoying.
 
Last edited:

Jasup

Member
Oct 25, 2017
706
Yurop
Ihan mukava kokemus vaaleihin liittyen oli tänään olla ensimmäistä kertaa laitosäänestyksessä vaalitoimikunnassa. Pääasiassa siis palvelukodeissa tuli kierreltyä ja toimitettua vaaleja. Aika monimuotoisesti joutui päivän aikana avustamaan ja sumplimaan, miten tässä nyt saadaan äänestys kunnialla läpi. Välillä sitten joutuu arvioimaan, onko ihminen enää kykenevä käyttämään äänivaltaansa. Rimahan ole korkealla, kun tajuaa, että kyseessä on äänestys eduskuntavaaleissa niin ollaan jo voiton puolella.
 
KillerMan91

Member
Oct 25, 2017
2,393
Jaahas. Saas nähdä riittääkö persujen kiri vielä suurimman puolueen titteliin... Hyvin onnistunut muut puolueet ampumaan kilpaa itseään jalkaan. Varsinkin demarit.
 
Jasup

Member
Oct 25, 2017
706
Yurop
Ja minä kun vakaumuksellisena demarina jo odottelin, että pian päästään takavarikoimaan suomalaisten yksityisautot ja viemään lihat jääkaapista.

Mutta kyllähän tuo persuilla on aikamoinen nousu taas päällä. Moraalipaniikki kyllä iskee tunteisiin kovaa, kaikkialla on vihollisia ja kaikki on uhka. Tällöin on helppo antaa yksinkertaisia ratkaisuja monimutkaiseen maailmaan, fortress Finland ja niin edelleen. Ei tarvitse paljoa ajatella kunhan vain puhdistetaan Suomi vääristä aineksista, sitten kaikki on hyvin.
 
KillerMan91

Member
Oct 25, 2017
2,393
Vaikka itse olenkin suurienkin ilmastoponnistelujen takana niin puoluejohtajana kyllä pitäisi ymmärtää, että ehkä ei liikaa silti näitä asioita pitäisi painottaa vaalien aikaan (paitsi jos on vihreiden edustaja, koska heidän kannattajakuntansa vaan diggaavat niistä). Joku perus duunari demari ei ehkä puheita lihaverosta kuuntele kovin mieluusti. Sitten kun samaan aikaan persut kyllä myöntävät ilmastonmuutoksen, mutta eivät ehdota mitään suuria lisäaskeleita, koska suomi hoitaa jo tonttinsa niin helppo nähdä miksi kannatusta alkaa valumaan sinne. Sekin tietysti auttaa että Halla-aho on populistiksi kompetentti poliitikko. Ainakin jos vertaa Trumpeihin ja Le Peneihin.
 
Jasup

Member
Oct 25, 2017
706
Yurop
Voi kyllä myöntää, että monet Rinteen puheet sopisivat paremmin vaikka Sanna Marinin suuhun. Antillahan on vähän tällainen vaikeasti lokeroitava imago, toisaalta vanha AY -mies (tosin ei SAK:sta), joka kokkaa anttipastaa. Toisaalta sitten on tituleerannut itseään äijäfeministiksi ja nyt tulee lihaverovihjailut yms. Itse puoluekaan ei ole vielä päässyt tuosta demariduunari -imagostaan, vaikka monet ns. duunariukot ovat jo valuneet muualle, paljon myös perussuomalaisten puolelle. Tällä hetkellä suurin osa puolueen kannattajista on naisia, ja paljon heistä erityisesti naisvaltaisilla aloilla työskenteleviä. Toki, jokaisessa puolueessa on puolueen sisäisiä ryhmiä, jotka eivät aina kaikessa kohtaa.

Halla-ahon kompetenttiuteen en puutu paljoa, toki hän on taitava luomaan omaa imagoaan. Euroopan Parlamentissa hän on todella lojaali ryhmittymälleen ECR:lle, eli pääasiassa ovat kaikkea vastaan ihan niinkuin periaatteen vuoksi.
 
jipewithin

Member
Oct 27, 2017
1,049
Todella mielenkiintoiset vaalit tulossa. ~4kk sitten PS kannatus kynti siellä 8-9% tuntumassa joten puolueiden puheenjohtajien oli hyvin helppoa ja riskitöntä esiintyä "ihmisoikeuksien puolella olevina", vastuullisina politiikkoina. Kukapa olisi arvannut että kannatus raketoisi noin kovasti. Nyt on hyvin vaikea lähteä peruuttelemaan, mutta kyseessä on kuitenkin politiikka ja poliitikot niin kyllä selitykset aina löytyy. Asiakysymyksiä jos puhtaasti katsoo niin en kyllä näe kiistakysymyksiä kokoomuksen enkä keskustan kanssa. Jos keskusta ei olisi ottanut näin kovasti takkiin niin samalla hallituspohjalla jatkaminen ei yllättäisi, nyt varmaan haluavat takaisin oppositioon ja vaihtamaan vetäjää.

Ero Soinin (populistinen kansanvillitsijä) ja Ha:n (kuivahko ja analyyttinen tohtori) välillä kuin yöllä ja päivällä, mielenkiintoista olisi tietää houkutteleeko tuo toisenlaista äänestäjäkuntaa. Vähän tuntuu että pöhinä on tietyssä mielessä kovempaa kuin 2011 ja 2015 eikä tuo Rinteen konttaaminen kyllä PS kannatusta ainakaan laske. En uskonut kuukausi sitten että edes 15% olisi kovin realistinen, mutta nyt vähän jo tuntuu että ei yllättäisi jos sunnuntaina kirisi marginaalisesti isoimmaksi puolueeksi. Etenkin eilisessä YLEn väittelyssä pelattiin jatkuvasti Jussin lapaan. Rinne on mielestäni huono puheenjohtaja muiden PJ rinnalla joka kompuroi jatkuvasti ja mielipiteet vaihtelevat ja niitä saa olla kokoajan selittelemässä. Uskon että neuvotteluista tulee todella vaikeat, toivon kuitenkin että mitään Kataisen tilkkutäkkejä ei enää aleta rakentelemaan.

Pienenä kuriositeettina pari vuotta sittenhän Toukoa oltiin kovasti leipomassa pääministeriksi (oliko isoimmillaan jopa 17% kannatus?) mutta se kannatus on jo kaukana takana. Viime vaaleista kuitenkin tulee vaalivoitto ja tulos on hyvä. Mielenkiintoista kuka valitaan uudeksi PJ kesällä.
 
illamap

Banned
Oct 28, 2017
466
Itse äänestin persuja ja ylipäätään ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa vaikka onhan tässä jo kymmenen vuotta aikaa ollut jo äänestää. Joten siinä mielessä voin ehkä edustaa nukkuvien käyttytymistä näissä vaaleissa. En oikein ymmärrä Halla-ahon persujen mieltämistä populistiseksi puolueeksi, minusta se on vähiten populistinen sillä perusteella, että leikkaukset on eniten esillä persuilla. Tulee mieleen tämä blogi: http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269803-populismia
 
Minkä takia et ennen ole äänestänyt vaaleissa ja miksi nyt? Mielenkiintoista.

Itse miellän populistiksi sellaisen että katsellaan aina mitkä asiat eniten kannatusta saavat helposti ja mielipiteitä korjaillaan sen mukaan, toki tehdään kateettomia lupauksia. Antti Rinne mielestäni menee hyvin tähän lokeroon.

J Ha taas on koko uransa perustanut maahanmuuton kritisoinnille joka oli +10v sitten hyvin epäseksikästä ja sai kyllä kylmää kyytiä (ja on edelleen koska muut isot puolueet kieltäytyvät yhteistyöstä sen vuoksi). Johdonmukaisesti on asiaa ajanut ja pitänyt esillä eikä sillä niin älyttömästi ole ollut lopulta kannatusta. Vaikea pitää tätä populistisena. Soini tietysti kuului hyvin tähän kovasti ääntä pitävään populistiseen melonilippalakki ratkaisuja esittävään porukkaan.
 
Last edited:

Jasup

Member
Oct 25, 2017
706
Yurop
Populismia katsottaessa ehkä pitää tarkastella myös muita poliittisia ryhmiä. Perinteiset puolueet keskittyvät eri kansanosiin, vihreät edustavat niitä, jotka ovat huolissaan ympäristöstä, perinteinen vasemmisto on kummunnut työväenliikkeestä, keskusta on alunperin maaseudun väestön liike, porvarit ovat porvareita ja KD kalastelee erityisesti herätysliikkeiden porukkaa jne. jne. Kuitenkin näillä kaikilla on selkeästi luettavissa, että kansa on jakautunut ideologioiltaan ja politiikassa käydään kädenvääntöä heidän kesken. Perinteisesti tämä johtaa kompromisseihin ja konsensushakuisuuteen eri ryhmittymien välillä.

Populismissa taas sanotaan, että siinä ollaan kansan asialla. On siis yhtenäinen kansa, joka ajaa jotain asiaa. Soinin lentävä lausahdushan oli "kyllä kansa tietää", ja tämä heijastuu edelleen persujen retoriikassa - he ajavat "kansan" asiaa. Tämä tuo kahtiajaon perinteisiin puolueisiin, eli puolueet versus kansa.

Jos kuitenkin katsotaan Persujen politiikkaa, on siinä nähtävissä selkeä ideologia. Heillä on leikkauksia ja verot alas, tämä on perinteistä oikeistolaista talouspolitiikkaa. Perussuomalaisten riveistä nousee myös arvokonservativismi aika reippaasti esiin, jos muistellaan esimerkiksi tasa-arvoisen avioliittolain alla käytyä keskustelua (seuraavana mennään naimisiin naapurin mustin kanssa), perinteiset kristilliset arvot ovat siellä vahvoilla. Perussuomalaisten vaaliohjelma kannattaa muuten lukea, se on 8 sivua pitkä, isolta osaltaan kuvia ja jokainen ongelma on linkitetty maahanmuuttoon. Siis heikkenevä koulutuksen taso on maahanmuuton syytä heidän mielestään, ei esimerkiksi koulutukseen tehtyjen leikkausten? En tiedä luenko tuota oikein:

Maamme hyvä tulevaisuus edellyttää osaamista. Suomalaisten vuosikymmeniä jatkunut koulutustason nousu on kääntynyt laskuun. Peruskoulun oppimistulokset ovat luisussa, erityisesti poikien kohdalla. Ammattikouluissa ei juuri ole suomalaisille nuorille opetusta, ja lukio houkuttelee yhä vähemmän. Kotouttaminen kiinnostaa koulutustahoja ja päättäjiä enemmän kuin se, että suomalaisille työmarkkinoille saadaan osaavaa kotimaista työvoimaa. Samalla korkeasti koulutettuja suomalaisia muuttaa ulkomaille yhä kiihtyvällä tahdilla. Tilalle saamme kouluttamattomia maahanmuuttajia, joista merkittävällä osalla ei ole edes luku- ja kirjoitustaitoa.
Tuossa kappaleessahan ei ole mitään järkeä, siinä ei ole mitään esityksiä eikä mitään tavoitteita. Kaikki on vain huonosti ja maahanmuutto paha.

Palataksemme populismiin, tuon Perussuomalaisten kotisivuilla olevan vaaliohjelman linkin teksti on: "Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten, ja sen täytyy aina huolehtia ensisijaisesti suomalaisista." Tässä nyt siis on taas tämä kansan, tai suomalaisten käsite vahvoilla. Kuka lasketaan suomalaiseksi?

Millä sitten muiden, etenkin vasemmistolaisten puolueiden investoinnit maksetaan. Ovat aika selvästi sanoneet, että esim. veroilla - Rinteen veropohjan laajentaminenhan on aika pitkälti sitä. Verotetaan uusia asioita laajalla pohjalla. Tästä voidaan olla sitten mieltä mitä hyvänsä, mutta hyvin perinteistä politiikkaa tuo on. Ei kovin vaikeasti ymmärrettävää, eikä laskuja ole piilossa. Toki jos haluaa uskotella itselleen, että kyseesä on piilolasku niin ollos hyvä vain.

Todellisuushan on, että minkään puolueen vaaliohjelma ei tule koskaan täysin pitämään, koska politiikassa joutuu aina turvautumaan kompromisseihin ja konsensukseen muiden kanssa. Kuitenkin ne antavat selkeän suunnan, mihin eri puolueet pyrkivät.
 
KillerMan91

Member
Oct 25, 2017
2,393
Todella mielenkiintoiset vaalit tulossa. ~4kk sitten PS kannatus kynti siellä 8-9% tuntumassa joten puolueiden puheenjohtajien oli hyvin helppoa ja riskitöntä esiintyä "ihmisoikeuksien puolella olevina", vastuullisina politiikkoina. Kukapa olisi arvannut että kannatus raketoisi noin kovasti. Nyt on hyvin vaikea lähteä peruuttelemaan, mutta kyseessä on kuitenkin politiikka ja poliitikot niin kyllä selitykset aina löytyy. Asiakysymyksiä jos puhtaasti katsoo niin en kyllä näe kiistakysymyksiä kokoomuksen enkä keskustan kanssa. Jos keskusta ei olisi ottanut näin kovasti takkiin niin samalla hallituspohjalla jatkaminen ei yllättäisi, nyt varmaan haluavat takaisin oppositioon ja vaihtamaan vetäjää.

Ero Soinin (populistinen kansanvillitsijä) ja Ha:n (kuivahko ja analyyttinen tohtori) välillä kuin yöllä ja päivällä, mielenkiintoista olisi tietää houkutteleeko tuo toisenlaista äänestäjäkuntaa. Vähän tuntuu että pöhinä on tietyssä mielessä kovempaa kuin 2011 ja 2015 eikä tuo Rinteen konttaaminen kyllä PS kannatusta ainakaan laske. En uskonut kuukausi sitten että edes 15% olisi kovin realistinen, mutta nyt vähän jo tuntuu että ei yllättäisi jos sunnuntaina kirisi marginaalisesti isoimmaksi puolueeksi. Etenkin eilisessä YLEn väittelyssä pelattiin jatkuvasti Jussin lapaan. Rinne on mielestäni huono puheenjohtaja muiden PJ rinnalla joka kompuroi jatkuvasti ja mielipiteet vaihtelevat ja niitä saa olla kokoajan selittelemässä. Uskon että neuvotteluista tulee todella vaikeat, toivon kuitenkin että mitään Kataisen tilkkutäkkejä ei enää aleta rakentelemaan.

Pienenä kuriositeettina pari vuotta sittenhän Toukoa oltiin kovasti leipomassa pääministeriksi (oliko isoimmillaan jopa 17% kannatus?) mutta se kannatus on jo kaukana takana. Viime vaaleista kuitenkin tulee vaalivoitto ja tulos on hyvä. Mielenkiintoista kuka valitaan uudeksi PJ kesällä.
Kyllä näin luulen. Soinin persut oli vähän niin kuin perinteinen eurooppalainen populisti puolue. Talousasioissa aika vasemmalla, mutta arvokysymyksissä ja maahanmuuton suhteen oikealla. Siksi se houkutteli niin paljon duunariäänestäjiä varsinkin SDP:n riveistä. Halla-ahon persut ovat enenmän jenkkimäinen oikeisto puolue. Oikealla sekä arvopolitiikan suhteen, että talouspolitiikan. Vähän kuin suomen republikaanit. Tämä houkuttelee oikean laidan keskustan ja kokoomuksen äänestäjiä.
 
Aika hyvin kiteytetty.

Ihan totta on, että edellisten eduskuntavaalien jälkeen varsinkin joissain demaririvistöissä mietittiin, että Perussuomalaiset hallituksessa on ehkä ainoa toivo talouspolitiikan puolella, Kokoomuksella ja Kepulla oli silloin jo todella kovan oikeistolinjan talous esillä. Arvokysymyksistä toki oltiin eri linjoilla, mutta silloin nimenomaan julkisen talouden leikkaukset ja toimintojen siirtäminen yksityiselle puolelle oli todella kova uhka vasemmalla puolella (ja uhkahan osaltaan toteutui). Perussuomalaisten hallitusvastuun aika oli kyllä aikamoinen vitsi.

Ehkä tässä tulevan vaalikauden aikana seurataan osaltaan Kepua. Varsinkin vanhat alkiolaiset (enemmän vasemmalla olevat kepulaiset) ovat aina silloin tällöin nostaneet päätään. Saa nähdä, mille puolelle siellä siirrytään - peruskannattajakuntahan heillä on vahva. Varsinkin pienissä kunnissa ja Oulussa heidän hegemoniaansa ei hevillä heilutella
 
Tämä oon syy miksi uskon, että nytkään Halla-aho ei edes halua hallitukseen, vaikka persut olisivat suurin puolue vaalien jälkeen. He kuitenkin olisivat vain noin 20:n prosentin tuntumassa ja näin tarvitsisivat paljon muita puolueita hallitukseen. Tämä taas tarkottaisi paljon kompromisseja, koska varsinkin heidän arvopolitiikkaansa (ja maahanmuutto) ovat niin paljon ristiriidassa about kaikkien muiden puolueiden kanssa. Persujen kannatus tuoreena uutena vaihtoehto puolueena kärsii eniten kompromisseista, koska heidän äänestäjänsä ovat äänestäneet heitä juuri siksi, koska he tarjoavat jotain uutta. Vanhoilla puolueilla on se peruskannatus, jonka alle ne eivät mene vaikka täysin sössisivät. Näyttäisi olevan se noin 15% kun katsoo nyky kepun kannatusta tai demarien kannatusta viime vaaleissa. Halla-aho haluaa oppositioon ja entistä suuremman vaalivoiton ensi vaaleissa. Jos esim persut sillon saisivat 30% äänistä he voisivat sanella aikalailla ehdot hallituksessa ja tämä on tärkeää populistiliikkeen kannatukselle. Muuten käy Soinit.
 
jipewithin

Member
Oct 27, 2017
1,049
Ehkä tässä tulevan vaalikauden aikana seurataan osaltaan Kepua. Varsinkin vanhat alkiolaiset (enemmän vasemmalla olevat kepulaiset) ovat aina silloin tällöin nostaneet päätään. Saa nähdä, mille puolelle siellä siirrytään - peruskannattajakuntahan heillä on vahva. Varsinkin pienissä kunnissa ja Oulussa heidän hegemoniaansa ei hevillä heilutella
Yksi henk. koht mielenkiintoisimpia asioita sunnuntaina on pistää merkille miten käy pohjanmaan ja muiden keskustan vankkojen kannatusalueiden, etenkin oulun äänijakaumien. Mitä kuulostellut entisenä oululaisena siellä asuvien tuntoja niin aika moni vanha kepun äänestäjä jää kotiin tai antaa äänensä joko PS tai markus kuotesahoa.
 
Juu tuo Kuortesaho on aika jännä tapaus täällä. Yhtenä päivänä spottasin Oulussa Rotuaarilla hänet YLE:n kameraryhmä perässä. Pitänee varmaan Areenasta katsoa, josko löytyisi klippiä siitä.
 
Budi

Member
Oct 25, 2017
9,576
Finland
Omassa perhe- ja ystäväpiirissä ollut SDP ja Vasemmisto kova sana näissä vaaleissa, sen perusteella mitä näistä jutustellut. Aino Kaisa Pekoselle ja Silvia Modigille ainakin ääniä mennyt niiltä jotka on nimenkin raaskineet paljastaa.
Itse äänestin persuja ja ylipäätään ensimmäistä kertaa eduskuntavaaleissa vaikka onhan tässä jo kymmenen vuotta aikaa ollut jo äänestää. Joten siinä mielessä voin ehkä edustaa nukkuvien käyttytymistä näissä vaaleissa. En oikein ymmärrä Halla-ahon persujen mieltämistä populistiseksi puolueeksi, minusta se on vähiten populistinen sillä perusteella, että leikkaukset on eniten esillä persuilla. Tulee mieleen tämä blogi: http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/269803-populismia
Mjooh, Virenin puheenvuorot voi ohittaa sanoo sitten mitä tahansa. Tunnen kaverin kautta ja ihan täys häpeilemätön rasisti. Pisti sen jutut mulla silmät pyörii päässä jo varhaisessa teini-iässä. Unohtanu vieläkään 20 vuotta myöhemmin niitä juttuja.
 
Last edited:

Tremorah

Member
Dec 3, 2018
1,118
Palataksemme populismiin, tuon Perussuomalaisten kotisivuilla olevan vaaliohjelman linkin teksti on: "Suomen valtio on olemassa suomalaisia varten, ja sen täytyy aina huolehtia ensisijaisesti suomalaisista." Tässä nyt siis on taas tämä kansan, tai suomalaisten käsite vahvoilla. Kuka lasketaan suomalaiseksi?
Jos olen oikein ymmärtänyt muutaman työkaverin puheista jotka ovat PSn kannattajia, niin kyseessä on valkoinen henkilö jolla on vähintään neljä edellistä sukupolvea syntyneet suomen maan kamaralla
 
KillerMan91

Member
Oct 25, 2017
2,393
Jussi on mestari vetoamaan nuoriin.
noh mitä tossa joku päivä lueskelin mitä koululaiset olisivat äänestäneet niin kärjessä oli vihreät ja perussuomalaiset heti seuraavana kokoomuksen kanssa. Aika synkältä näyttää perinteisen vasemmiston kannalta tulevaisuus. Vihreät imeneet heidän äänensä nuorissa.
 
Budi

Member
Oct 25, 2017
9,576
Finland
noh mitä tossa joku päivä lueskelin mitä koululaiset olisivat äänestäneet niin kärjessä oli vihreät ja perussuomalaiset heti seuraavana kokoomuksen kanssa. Aika synkältä näyttää perinteisen vasemmiston kannalta tulevaisuus. Vihreät imeneet heidän äänensä nuorissa.
Joo näin kanssa jutun näistä nuorisovaaleista aamu-tv:ssa, tulokset oli järkyttävät mutta myös yllättävät. Mutta kait siellä on vielä kasvulle aikaa tuossa iässä, harva heistä nyt varmaan politiikkaa on seurannut tai muutenkaan mistään mitään ymmärtää. Ylilautaa varmaan selaavat ja hah-hauskoja meemejä levittävät. Meemeistä tuli mieleen myös, kävin tsekkaamassa sen Yle Kioski Vaalibotin mistä Matias Turkkila sun muut olivat suivaantuneet. Ei pystyny loppuun tekemään. Kyllähän se selkeästi oli nuorisolle suunnattu vaalikone, mutta tuntui että niin nuorille joilla ei ikää ole edes äänestää. Se What's App chatti tyylinen ulkoasu, puhekieli, hymiöt ja Spock meemi puolessa välissä anto fiiliksen että vähän alaspäin nuorisoa katsotaan jos tällä niihin vedotaan. Tosin mitäs minä nykynuorisosta tietäsin, ehkä se heille on hyvä.
 
Last edited:

jipewithin

Member
Oct 27, 2017
1,049
Jos olen oikein ymmärtänyt muutaman työkaverin puheista jotka ovat PSn kannattajia, niin kyseessä on valkoinen henkilö jolla on vähintään neljä edellistä sukupolvea syntyneet suomen maan kamaralla
Mielestäni tämä oli ihan hyvä video aiheesta tai ilmeisesti tämä on puolueen kanta oletettavasti
noh mitä tossa joku päivä lueskelin mitä koululaiset olisivat äänestäneet niin kärjessä oli vihreät ja perussuomalaiset heti seuraavana kokoomuksen kanssa. Aika synkältä näyttää perinteisen vasemmiston kannalta tulevaisuus. Vihreät imeneet heidän äänensä nuorissa.
Mielenkiintoista kyllä mistä tämä johtuu, ns. männeinä aikoina vasemmisto kuitenkin puhutteli laajalti nuoria. Ehkä vihreät kuitenkin ovat enemmän yksilökeskeisempiä ja se ehkä puhuttelee enemmän nykyään? Ehkä Kok ja PS erottuvat enemmän Keskustasta ja SDP:stä, tarkoittaen että tämä olisi enemmän imago/identiteettikysymys kuin että kyseessä erityisemmin olisivat asiakysymykset.
 
Tremorah

Member
Dec 3, 2018
1,118
Mielestäni tämä oli ihan hyvä video aiheesta tai ilmeisesti tämä on puolueen kanta oletettavasti

Mielenkiintoista kyllä mistä tämä johtuu, ns. männeinä aikoina vasemmisto kuitenkin puhutteli laajalti nuoria. Ehkä vihreät kuitenkin ovat enemmän yksilökeskeisempiä ja se ehkä puhuttelee enemmän nykyään? Ehkä Kok ja PS erottuvat enemmän Keskustasta ja SDP:stä, tarkoittaen että tämä olisi enemmän imago/identiteettikysymys kuin että kyseessä erityisemmin olisivat asiakysymykset.
Tämä taitaa olla niiltä puolueen populistisilta ajoilta, koska en pahemmin saanut tuosta mitään selkeää vastausta kysymykseen
 
Kudo

Member
Oct 25, 2017
2,794
Varmasti PS äänestää muutkin kuin nuoret, omasta ystäväpiiristä useampikin ja ei tässä enää kouluikäisiä enää olla.
Halla-ahon tyyni selostus näyttävästi uppoaa moneen, veikkaisin jopa että ei sitä nuorena olisi jaksanut tuollaista tyyppiä edes kuunnella.
 
Kyllä aivan varmasti, omasta työpaikasta löytyy useampikin Persu. Ikähaitari on laaja, siitä reilusta 20 aina lähemmäs 60 asti.

Tai eihän ne nyt ole kaikki Persuja suoraan kertoneet äänestävänsä, mutta jutuista päätellen. Tuntuu että "koukkunokka" on korvannut sen klassisen "karvakäden", ainakin meilläpäin. Yksi kyllä sanoi äänestävänsä Janitskinia, mutta eihän se poloinen ymmärtänyt että eri vaalipiiri.
 
Last edited:

Parsnip

Member
Oct 25, 2017
3,309
Finland
Mulla on kaveri ja perhepiirissä paljon vasemmistoa ja vihreitä. Tosin ei me hirveesti politiikkaa puhuta, ihan näin mututuntumalla vaan.
Saapa nähdä miten käy.
 
jipewithin

Member
Oct 27, 2017
1,049
Tämä taitaa olla niiltä puolueen populistisilta ajoilta, koska en pahemmin saanut tuosta mitään selkeää vastausta kysymykseen
Itse ymmärsin että on "suomalaiset" ja sitten "etniset suomalaiset" mutta voi olla suomalainen vaikka ei olisi "etnisesti" suomalainen. Ongelmallista kun suomenkielessä ei oikein ole eritelty asiaa, esim. jos minulla olisi vaikka vain ruotsin kansalaisuus, olisin silti geneettinen suomalainen vaikka olisin ruotsalainen. Eli periaatteessa kuka tahansa voi olla suomalainen ulkoisiin ominaispiirteisiin katsomatta (vaikka ei geneettinen suomalainen olisikaan) jos kokee olevansa suomalainen. Jos en ihan väärin muista nämä etnottajat joita myös PS nuorisojärjestössä on vetivät kovasti herneet nokkaan kun Halla-aholla on näin "suvakki" käsitys suomalaisuudesta.

Varmasti PS äänestää muutkin kuin nuoret, omasta ystäväpiiristä useampikin ja ei tässä enää kouluikäisiä enää olla.
Halla-ahon tyyni selostus näyttävästi uppoaa moneen, veikkaisin jopa että ei sitä nuorena olisi jaksanut tuollaista tyyppiä edes kuunnella.
Tämä on varmasti totta, tuollaista kuivaa tohtoria ei varmaan erityisemmin jaksa kuunnella kovin nuorena. Fellow Sudella fiksu näkökulma, mutta tietysti se on itsesäänselvyys kun maku mitä ilmeisemmin on äärimmäisen hyvä muutenkin.

Yksi kyllä sanoi äänestävänsä Janitskinia, mutta eihän se poloinen ymmärtänyt että eri vaalipiiri.
Saanko udella missä ihmeessä olet töissä? En ole ikinä kuullut missään että kukaan "oikeasti" äänestäisi Janitskinia, seitsemän tähden liikettä muutenkaan tai SKE. Tuttavapiirissä noin muuten on kyllä melkolailla kaikkia "oikeita" puolueita, persuista vihreisiin, kokoomuksesta vasemmistoliittoon.
 
Budi

Member
Oct 25, 2017
9,576
Finland
Saanko udella missä ihmeessä olet töissä? En ole ikinä kuullut missään että kukaan "oikeasti" äänestäisi Janitskinia, seitsemän tähden liikettä muutenkaan tai SKE.
Toki, kierrätyskeskuksessa. Mutta siellä järjestetään myös kuntouttavaa työtoimintaa, joten iso osa työntekijöistä on joko työttymyyskorvauksella ja sen päälle onko se nyt sitten kulukorvaus tai sitten myös palkkatuella osa. Vain pieni osa työntekijöistä on vakituisissa palkkatöissä. Joten paljon on sellaista "syrjäytynyttä", alkoholisoitunutta ja kehnosti koulutettua porukkaa. Enkä nyt sillä sano että nämä asiat ketään rasistiksi tai homofobiseksi heti tekisi tai nämä olisi edellytykset, mutta ohan se vissiin ihan todeksi todettua että se oma kurja(hko) elämätilanne voi edesauttaa tietynlaiseen nihkeään ajatteluun erilaisista ihmisryhmistä. Eritoten varmaan maahanmuuttajiin ja pakolaisiin. Tämä kyseinen sälli suosii pilottia vapaa-ajan vaatetuksena ja olihan meillä hetken Odinikin "hommissa". Mitä nyt krapulaltaan jaksoi tehdä.

On tuo ollu aika silmiä avaavaa, kun siellä työskennellyt. En oikeen koskaan aikasemmin törmännyt niin avoimeen rasismiin ja muuhun halveksuntaan (edes seksismiin) ihan omassa elämässä (paitsi aiemmin mainittu Viren), jotain edgya huumoria toki ircci kanava oli aikanaan täynnä. Mutta ainakaan suurinosa porukasta siinä ei tarkoittanut vähemmistöjä pilkata, vaan niitä asenteita heitä kohtaan. Rasismi ja rasistit oli jotain mille ajatteli että voi vain nauraa, että ei se ongelmana ole niin iso ja ne ihmiset elää jossain luolissa tai kiven alla erillään muusta yhteiskunnasta. Varmaankin sen oman ympäristön takia näin ajatteli. Noh ehkäpä kaaleita kohtaan sitä on tullut enempi nähtyä/kuultua. Mutta aika paljolti sellasta "hippihenkistä" porukkaa tuo oma kaveripiiri ollut aina. Ja suvun kanssa nyt ei lähintä perhettä luukuunottamatta ei tule oltua edes tekemisissä niin heistä en tiedä, perhe nojautuu hyvin selkeästi vasemmalle. Eikä mitään antipatioita ole vähemmistöjä kohtaan ollut melkeenpä päinvastoin, faijalla etenkin oli hyvinkin vahva side paikallisiin kaaleisiin ja arvostus kulttuuriin.

Ja tulihan sitä itsekin joskus aikanaan Jussille korvaa lainattua, scriptasta jotain juttuja luin. Upposi se ankara teksti uskonnoista, mutta aika ykspuolisesti toki asiaa käsitteli. Islam se sai isolla kädellä ja muista ei niin paljon puhuttukaan. Ja eipähän nykyään taida sitäkään vähää Kristinuskosta esimerkiksi mainita, kun hullu hihhuli yksi puolueen näkyvimmistä hahmoista. Niin parempi olla hissukseen. Ja Huhtasaartakin ennen toki oli Soini. Myös mieleen jäänyt Pressiklubi vierailu josta jäi sympatiat silloin Halla-Ahon puolelle lähinnä Leif Salmenin takia. Se ketjussakin mainittu rauhallisuus pisti vähän kuuntelemaan. Nythän tätä Jordan Petersonia tunnutaan myös siitä rauhallisuudesta hehkutettavan. Ainakin noiden Youtube videoiden otsikoiden perusteella mitä väkisin tunnutaan tuputettavan. "Calmly destroys/educates/dismantles" tuntuu olevan se yhteinen teema eri kanavillakin. Tulee jotenkin kulttihenkinen fiilis niistä otsikoista ja että koitettais aivopestä, klikattua niitä ei kyllä tule.

"Törkyturviksi" taisi Halla-Aho näitä PS nuorisojärjestön radikaaleimpia kutsua jossain vaalitentissä ihan äskettäin.
 
Last edited:

Keikaku

Banned
Oct 27, 2017
3,373
Noniin äänestämässä käyty, mites muut Eralaiset? Toivotaan, että demarit hyytyy maalisuoralle ja persut jytkyttelee yöhön.
 
Nordicus

Member
Oct 29, 2017
571
Finland
Just kävi äänestettyä. Äänestyspaikka muuttunut ja jouduin ensimmäisen kerran moneen vuoteen oikein jonottamaan. Turun äänestyspaikkojen absoluuttinen määrä ei näytä muuttuneen viime kerrasta, mut hesan tulospalvelust saa sit nähä, johtuuko se pisteen äänioikeutettujen määrästä tai äänestysaktiivisuudesta
 
Budi

Member
Oct 25, 2017
9,576
Finland
Kohtalaisen tyytyväinen toistaseksi tuloksiin. SDP isoimpana on hyvä ja erittäin hienoa nähdä Vihreiden ja Vasemmiston nousua. Saa nähdä miten tilanne tästä vielä kehittyy, toivottavasti ei ainakaan huonompaan.

Helkkari kun sieltä tulis se Suomen kiekkofinaalikin. Toivotaan ennemmin sieltä sitä jytkyä.
 
Last edited:

Budi

Member
Oct 25, 2017
9,576
Finland
Jumalauta! Suomelle napsahti mestaruus, ei perkele minkä tempun likat teki.

Edit: No voi vittu ne nyt vielä vatvoo et hyväksytäänkö maali. Itehä se veskari alueensa ulkopuolella sukelteli, häkki oli ja sillä selvä. Helvetin Jenkit nyt koittaa pilata tänkin.
Edit 2: Ja eeeihän sitä hyväksytty... amatööritouhua. Noh toivottavasti muijat löytää vielä omat kamansa tuolta mitkä tuli juhliessa pois heitettyä.
 
Last edited:

Budi

Member
Oct 25, 2017
9,576
Finland
Tää on ihan täys farssi.

Edit: Räty hoitaa rankkarit.
Edit 2: No ei hoida. Onse kumma että peliä ei voita sillä kun enemmän maaleja tekee. Paska maku jää aina kun tuomarit ratkasee pelin. Ja mitkä nää Tapanin ringette veivit oli, vähä liian nättii lähettiin hakee tiukassa paikassa. Oishan se ollu ilmaveivin kaltanen klassikko, mut ei vissii kannattanu. Noh hopee ei o häpee vaikka kultaa olis ansainnutki.
 
Last edited:

Budi

Member
Oct 25, 2017
9,576
Finland
Dumarit kyllä kussu niin mun muroihin tänä vuonna. Ensin TPS:n matseissa pleijareissa ja nyt sitten naisten MM-finaalissa, ei hyvä.

Edit: Hayley tietää.
 
Last edited: